Yritys ja yrittäjä

Nimeni on Paula Reimi, ja olen toiminut yrittäjänä reilut kolme vuotta. Oman liikeidean sain harmaana syyspäivänä 2013, ja oikeastaan toimintasuunnitelma oli valmiina ennen kuin tiesin yrittämisestä mitään. Olin ideastani – somistevuokraamosta – kuitenkin niin intona, että jo parin kuukauden päästä tammikussa 2014 perustin oman toiminimen ja aloitin yritystoiminnan. Monta mutkaa on saanut takoa läpi tänä aikana, mutta matka on ollut sitäkin antoisampi. Syksyllä 2014 minut valittiin Lahden Seudun Yrittäjänaisten hallitukseen, josta sain paljon tukea ja oppia kokeneemmilta. Matkalla vuokraamo on muuttunut, ja kehittynyt, kasvanut ja kaventunut jo moneen otteeseen, ja jatkaa samaa rataa varmasti jatkossakin.

Olen aina halunnut olla toteuttamassa unelmia, olla jakamassa elämän riemuja ja helpottamassa taakkoja. Yritykseni perustavana ideana on ollut kierrätys. Häihin saa hamstrattua neliötolkulla somisteita, jotka eivät välttämättä koskaan päädy seuraavalle omistajalle, vaan lentävät häähumun jälkeisenä päivänä suoraan roskapussiin. Monen jalo ajatus myydä hankittu tavara eteenpäin alkaa näyttää toivottomalta viimeistään kolmen kuukauden päästä hääpäivästä, kun hankittu somistus lojuu edelleen olohuoneen nurkassa. Vuokraamalla somisteet juhlabudjetti helpottuu huomattavasti, vuokratuista somisteista pääsee eroon heti, ja samalla rahalla päästään toteuttamaan myös isompia ja upeampia kokonaisuuksia. Olen laajentanut vuokraamon valikoimaa kysynnän mukaan, joten laita viestiä mikäli haluaisit jotain tiettyä löytyvän valikoimasta!

Ihmisenä olen avoin ja elämänjanoinen, ja etsin jatkuvasti uusia ideoita, haasteita ja kehittävää itsessäni. Korostan mielelläni paikallisuutta, kannatan lähiruokaa ja haluan tukea päijäthämäläisiä yrittäjiä. Olenhan itsenkin sellainen. Rakastan suunnittelua ja olen ehdottomasti lista-ihmisiä! Minulla on 5-vuotias maailman ihanin tytär, ja seuranamme asuu myös puoli vuotias Kleinspitz Milo.

Toteuttamalla teidän haaveitanne toteutan myös omiani! 

Kuva: Jenna Rajavuori

Kuva: Jenna Rajavuori

2 Comments

  1. Hei, olisin tiedustellut vuokraukseen liittyen muutaamaa yksityiskohtaa:
    1. Olisin kiinnostunut isoista sinkkivadeista. Kuinka monta niitä on saatavilla?
    2. Mitä kuuluu karkkibuffa-kokonaisuuteen (á 30e)?
    3. Vuokrataankto tuotteet vain laittamalla ne ostoskoriin? Missä määritetään mille ajalle tuotteet vuokrataan?

    Terveisin,
    Maria Nyqvist

    • Hei Maria!

      1. Sinkkivateja on tällä hetkellä saatavilla kutakin kokoa 4 kpl. Lisää on kuitenkin tilattavissa, mikäli tarvetta ilmenee.
      2. Karkkibuffakokonaisuus on hieman muokattavissa, ja siihen kuuluu 7-8 astiaa + kauhat ja pihdit. Jos omia toiveita buffan astioihin löytyy, ne voi lisätä tilausen kommentit-osioon.
      3. Kyllä, tuotteet vuokrataan lisäämällä ne ostoskoriin. Ostoskorin jälkeen omien tietojen kommentit -osioon laitetaan juhlan päivämäärä. Vuokra-aika tuotteilla on yleensä 5vrk, eli viikonlopun yli. Tämäkin on kuitenkin sovittavissa, ja tästäkin voi laittaa maininnan kommentit -osioon. Laitan tilauksesta kuitenkin aina myös s-postia asiakkaan kanssa, ja tilausta voi myös muokata jälkikäteen.

      Toivottamasti nämä vastasivat kysymyksiisi!
      – Paula

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *